fi en sv
Yleistä Uusiutuva energia Energiatehokkuus Vahvoja verkostoja Aitoa kansainvälisyyttä Koulutus ja Osaaminen Innovoimaa Yhteystiedot

Vaasan Suvilahteen on rakennettu asuinalue, joka on maailmanlaajuisesti katsottuna uranuurtaja rajatun alueen ekologisessa energiantuotannossa.

Energiaomavarainen asuinalue

 

Alueella on otettu käyttöön useita uusia energia-alan innovaatioita ensimmäisenä maailmassa, ja näiden innovaatioiden ansiosta sähköä ja lämpöä voidaan tuottaa yhtä paljon kuin sitä kulutetaan. Asuinalueen energiaomavaraisuus saavutetaan uuden löydetyn energialähteen, uusien kehitettyjen energiankeräys- ja jakelutapojen sekä uuden kaatopaikkakaasun hyödyntämistavan ansiosta.

 

Energiaa merenpohjasta ja läheiseltä kaatopaikalta

Suvilahden asuinalue sijaitsee merenrannalla. Alueen edustallamerenpohjaan tehdyissä tutkimuksissa, 3–4 metrin syvyydessä, jopa +8–9º C.

 

Sedimenttiin varastoituneen lämpöenergian keräämiseksi kehitettiin uusi ja tehokas koaksiaaliputki. Lämmön keräys ja jakelu kokonaiselle asuinalueelle hoidetaan nyt ensi kertaa maailmassa keskitetysti matalaenergiaverkostolla.maakerrostuman eli sedimentin keskilämpötilaksi saatiin keskitalvella.

 

Asuinalue käyttää hyväkseen myös läheiseltä maisemoidulta kaatopaikalta saatavaa biokaasua, metaania. Teknisesti energiantuotanto ja –jakelu tapahtuvat alueen New Energy –voimalassa, jossa polttokennoyksikkö ja mikroturbiinilaitos hyödyntävät biokaasua alueen sähköksi ja lämmöksi. Polttokenno on maailman ensimmäinen, joka pystyy hyödyntämään energiaksi ilmastolle haitallista kaatopaikkakaasua. New Energy -laitos kokonaisuudessaan tuottaa energiaa sähkö- ja kaukolämpöverkostoon, josta alueen 39 pientaloa saavat sähköenergiansa ja neljä kerrostaloa lämpöenergiansa.


Säästetään luontoa mukavuudesta tinkimättä

 

Vaasan suvilahteen sijoittuva energiahanke on merkittävällä tavalla säästänyt ympäristöä ja antanut lupaavia ja käyttökelpoisia ratkaisuja energia-alan käytettäväksi tulevaisuudessa. Esimerkiksi hiilidioksidipäästöjä on ehkäisty energiahankkeen ansiosta 1800 tonnilla vuodessa.

 

Pientalojen käyttämä lämmitysenergianmäärä vuodessa on noin 820 000 kWh, josta sedimentistä haettava lämpöenergia kattaa 560 000 kWH. Loput ovat sähkön tarvetta, jonka tuottaa New Energy -voimalaitos.

 

New Energy -voimalaitoksessa Wärtsilä on nyt jo vuosia tehnyt tärkeää testaustyötään. Polttokennon käytöllä on saatu paljon vastauksia ja varmistuksia, tuotetta on saatu kehitettyä ja teknisille ennakko-olettamuksille on saatu vahvistusta. Energiaa syntyy New Energy -voimalassa jopa yli asuinalueen tarpeen: sähköä tuotetaan 120 % ja lämpöä 160 % alueen laskennallisiin tarpeisiin nähden.

 

Suositelle sivua: