fi en sv
Yleistä Uusiutuva energia Energiatehokkuus Vahvoja verkostoja Aitoa kansainvälisyyttä Koulutus ja Osaaminen Innovoimaa Yhteystiedot
25.01.2012

EnergyVaasa portaali uudistui perusteellisesti vuoden 2011 alussa. Kuluneen vuoden aikana on kerätty kommentteja ja kokemuksia portaalin toimivuudesta. Näiden pohjalta on portaalin sisältöä ja rakennetta kehitetty edelleen tavoitteena parempi käytettävyys ja vieläkin mielenkiintoisempi sivusto. Esimerkiksi maailman energiauutisia eri lähteistä tulee luettavaksi portaaliin RSS-tekniikan avulla. Suuren suosion saavuttanut ”Työpaikat”-osio kehittyy joustavammin ylläpidettäväksi. Tieto kulkee tänä päivänä yhä enemmän sosiaalisen median kautta, mikä onkin uudistuksen myötä otettu paremmin huomioon.

Uudistukset:

  • Portaalissa voi nyt seurata energiauutisia Suomesta ja maailmalta. Uutiset kootaan kotimaisista ja kansainvälisistä energiauutisia tuottavista lähteistä RSS-syötteiden avulla.
  • EnergyVaasa-uutiset ovat nyt näkyvämmin esillä etusivulla.
  • EnergyVaasa-pääviestit näkyvät etusivulla. Nyt voi nopealla vilkaisulla nähdä tärkeimmät asiat, jotka tekevät EnergyVaasasta pohjoismaiden merkittävimmän energiateknologian keskittymän.
  • Etusivulle on lisätty vaihtuva nostelaatikko. Tästä näkee ajankohtaiset tapahtumat, kampanjat tai erityisen kiinnostavat uutiset.
  • Sosiaalisen median käyttöä on korostettu ja jakaminen omassa verkostossa onnistuu.
  • Avoimet työpaikat -osiota on kehitetty joustavampaan suuntaan. Muutokset mahdollistavat syötteiden lisäämisen myös muista lähteistä kuin MOL.fi. Tulevia syötteitä on myös helpompi vaihtaa ja muokata tarpeen mukaan.
  • Uudesta "Medialle" osiosta löytyy taustamateriaalia, mm. esitteitä, esityksiä ja kampanjoihin liittyvää materiaalia.
  • Sisäiset rakenneuudistukset sallivat joustavamman alasivustojen rakentamisen. Nyt saadaan esimerkiksi Vaasa EnergyWeek -sivustolle oma ulkoasu ja tapahtuman ympärillä tapahtuvaa uutisointi näkyy omana osiona.

Kevään aikana on tulossa mielenkiintoisia tapahtumia ja kampanjoita, joiden nettisisältö integroidaan portaaliin. EnergyVaasa-uutisointi tulee kehittymään vuoden 2012 aikana, tavoitteena luoda entistä kiinnostavampaa sisältöä.

Suositelle sivua: