fi en sv
Yleistä Uusiutuva energia Energiatehokkuus Vahvoja verkostoja Aitoa kansainvälisyyttä Koulutus ja Osaaminen Innovoimaa Yhteystiedot
09.02.2012

Vaasan seudulla ja koko Pohjanmaalla ovat asiat taloudellisesti keskimääräistä paremmin: yrityksillä menee hyvin, työllisyysaste on maan parhaita ja maakunnan bruttokansantuotteen kehitys on parempi kuin Suomessa yleisesti. Myös väestö on kasvanut viime aikoina, vaikka lisää väkeä tarvitaan edelleen.

Vahvasti energiateknologian osaamiseen nojautuva teollisuus vetää myös huonoina aikoina. Esimerkiksi vuonna 2009 koettu taantuma näkyi Vaasan seudulla vain pienenä notkahduksena bruttokansantuotteen ja työllisyyden kasvussa. 1990-luvulla rajun rakennemuutoksen läpikäynyt Vaasan seudun teollisuus onkin yksi harvoista valopilkuista koko maassa.

Näkymät ovat hyvät

Vaikka Pohjanmaan teollisuustuotannosta yli 70 prosenttia menee vientiin, vaikeudet viennissä eivät näy alueella samoin kuin muualla Suomessa. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan ennusteen mukaan Pohjanmaan rannikon kasvuvauhti oli viime vuonna yli neljä prosenttia, kun muualla maassa kasvu pysyi maltillisesti parissa prosentissa.

– Vaasa on ehdoton kärki energiateknologian kehityksessä, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön väistyvä aluekehitysjohtaja Janne Antikainen. – Koska energialle ja energiaosaamiselle on olemassa globaalia tarvetta myös tulevaisuudessa, vaasalaisella energiateollisuudella ja koko Vaasan seudulla on hyvät näkymät.

Aluekehittämisen näkökulmasta vaasalaisten kehittämisosaamisessa on Antikaisen mukaan tapahtunut hurja ryhtiliike ja seudun viimeaikaiset kehittämistoimet ovat vahvistaneet niin energiasektoria kuin koko seutuakin.

Energiateknologian innovaatioiden merkitys kasvaa

Etlan viimesyksyisen talousennusteen uutisoinnit olivat vaasalaisille mieluisia. Erityisesti mieltä lämmitti paljon lainattu tulevaisuustutkija, tohtori Yrjö Myllylän toteama, että Vaasa on tulevaisuuden kasvukaupunki, koska sen elinkeinorakenne on energiateollisuuspainotteinen.

Myllylän mukaan maailmantaloudessa on lähtenyt tai lähtemässä liikkeelle uusi ns. Kondratieffin sykli, pitkäaikainen kehitysaalto, jonka aikana keskitytään entistä enemmän rajallisten luonnonvarojen ja energian järkevään hyödyntämiseen. Niiden hinta on väestön nopean lisääntymisen seurauksena lähtenyt nousuun.  – Tässä tilanteessa tarvitaan uusia energiateknologiaan liittyviä innovaatioita ja Vaasassa on osaamiskeskittymä, joka pystyy kehittämään niitä, Myllylä laskeskelee.

Hän uskoo, että Vaasan seudun energiateknologian keskittymä surffaa tämän kehitysaallon harjalla vielä pitkään.

– Energiateknologian keskittymä hyötyy tästä syklistä muutaman vuosikymmenen ajan edellyttäen, että se pysyy kilpailukykyisenä, Myllylä ennustaa. – Kilpailukyvyn säilymistä ja innovaatioiden syntyä edistää, jos keskittymässä on riittävästi saman alan toimijoita, jotka kilpailevat keskenään ja oppivat toinen toisiltaan.

Suositelle sivua: